peemaa

joined 2 years ago
 

Venäjä häiritsee matkaviestinverkkoja itärajan tuntumassa Kaakkois-Suomessa. Asia selvisi, kun liikenne- ja viestintävirasto Traficom mittasi matkaviestinverkkojen toimivuutta toukokuussa. Mittauksia tehtiin, koska alueelta on tullut häiriöilmoituksia.

Traficomin mukaan häiriöitä on erityisesti öisin. Niitä havaittiin etenkin Lappeenrantaan kuuluvien Ylämaan ja Vainikkalan välisellä alueella sekä Vainikkalasta koilliseen.

”Häiriö ilmenee vain itään päin suunnatuissa tukiasemasoluissa ja on pystytty todentamaan teknisen analyysin kautta, että ulkopuolinen häiriö tulee Venäjältä”, [Traficomin Osastopäällikkö Suvi] Juurakko-Lehikoinen toteaa.

Kyseessä on todennäköisesti niin sanottu omasuojahäirintä. Juurakko-Lehikoisen mukaan sellaisella pyritään suojaamaan omia kohteita, joukkoja tai infrastruktuuria.

Käytännössä puhelut voivat esimerkiksi katkeilla tai epäonnistua tällä seudulla.

Traficomin tiedotteessa kerrotaan että häiriöitä on 700 MHz, 800 MHz ja 900 MHz taajuusalueilla, muilla taajuusalueille ne ei nähny häiriöitä.

Häiriöiden syy lienee se että Venäjä on onnistunu suututtamaan naapurinsa, joka mm. tuhoaa venäläisiä strategisia pommikoneita, joiden korvaaminen voi olla venäläisille aikamoinen savotta. Häirinnän sijaan Venäjä voisi pitää armeijansa omassa maassaan, ni ei pommikoneetkaan popsahtelis.

Koska Venäjän häirintä ei päästä myöskään hätäpuheluita läpi, Traficom laitto tiedotteensa ohjeet kun hätäpuheluissa on ongelmia:

Hätätilanteessa kannattaa aina ensisijaisesti pyrkiä saamaan puheyhteys hätäkeskukseen puhelimella tai 112-sovelluksen kautta. Mikäli alueella on yksikin toimiva matkaviestinverkko, hätäpuhelu ohjautuu tällöin automaattisesti siihen, vaikka oman operaattorin verkko ei olisi saatavilla.

Mikäli hätäpuhelutilanteessa yhteys puhelimitse soittamalla ei onnistu, hätäilmoituksen voi tehdä myös tekstiviestillä hätänumeroon 112. Hätätekstiviestin voi 28.6.2025 asti lähettää vain sellaisesta puhelinnumerosta, joka on rekisteröity etukäteen. Rekisteröitymisvelvoite poistuu 28.6.2025, minkä jälkeen hätätekstiviestin voi lähettää mistä tahansa puhelinnumerosta.

 

Varainhoito- ja henkivakuutusyhtiö Mandatumin toimitusjohtaja Petri Niemisvirta esittää, että nuorempien sukupolvien pitäisi saada mahdollisuus sijoittaa osa eläkevaroista itselle.

Nämä eläkesäästöt saisi pitää itse, eikä niillä maksettaisi edellisen sukupolven eläkkeitä. Tällä hetkellä valtaosa työssäkäyvien sukupolvien palkkojen eläkemaksuista menee nykyisten eläkeläisten eläkkeiden maksamiseen.

Ehdotuksen mukaan ainakin juuri työelämään tulevat parikymppiset saisivat sijoittaa 2,5 tai jopa viisi prosenttia palkastaan itse valitsemiinsa kohteisiin omaa eläkettään varten.

Artikkelista ei eksplisiittisesti paljastu olisiko tämä osa eläkemaksuja vai lisämaksu. Vois olettaa et kun töissäolevien eläkemaksut menee eläkkeelläolevien kustannuksiin, tämä olisi lisämaksu.

Niemisvirta sanoo, että hänen ehdotuksensa tavoitteena on lisätä eläkejärjestelmän legitimiteettiä niiden ikäluokkien joukossa, joilla on vielä pitkä matka eläkeikään.

”Jos ihminen saa sijoittaa itse, se sitouttaa paremmin järjestelmään. Myös tunne siitä, että saa osin vaikuttaa omaan eläkkeeseensä, lisää järjestelmän legitimiteettiä.”

Ei ihan selvinny miksi tämä sijoittaminen pitäisi tehdä eläkejärjestelmän puitteissa, jos työssäkäyvällä on tuloa jota voi sijoittaa, se varmasti onnistuu myös sotkematta sitä eläkejärjestelmään.

Sinänsä, jos se vaan on mahdollista, tollanen oma sijoittaminen omaan eläkeaikaan on ihan hyvä juttu. Mut, jos sen tekee eläkejärjestelmän osana, se on käytännössä maksun aikaan ylimääräinen kulu. Jos sen tekee ihan omatoimisesti, hallitsee itse niitä sijoituksia ja rahoja koko ajan, ja ne toimii samalla bufferina jos elämässä on myllerryksiä.

[–] [email protected] 3 points 1 week ago (1 children)

Äänestystuloksissa ennen sotaa kolmikko oli SDP, maalaisliitto ja kolmatta paikkaa vaihtoi keskenään kokoomus ja RKP. Sodan jälkeen kommunistit korvasi kokoomuksen.

Eli sodan jälkeen klassinen kolmikko oli SDP, SKDL ja maalaisliitto. Noista maalaisliitto muutti nimensä keskustaksi. SKDL oli vasemmistoliiton edeltäjä, käytännössä SKP:n johtama puolue. Pitkään Suomessa pystyi valitsemaan vain sosialidemokraattien, kommunistien ja maaseutuihmisten väliltä.

Vasta 80-luvulla kun SKDL romahti, päästiin kolmeen puolueeseen SDP, keskusta ja kokoomus. 2011 lähtien historia toistaa itseään, kun kolmessa suurimmassa puolueessa on ollu neljä puoluetta, kun PS ja keskusta vaihtelee keskenään kolmikossa olemista.

 

Laitosyksikön tehoa oltiin nostamassa torstaina aamuyöllä, kun turbiinilaitoksella havaittiin vika ja tehonnosto keskeytettiin.

TVO:n mukaan sähköntuotanto jatkuu noin 15 prosentin teholla vianselvityksen sekä korjaustöiden ajan. Asia ei vaikuta ydinturvallisuuteen.

Niitten nettisivu kertoo että OL1:n teho on nyt 80MW.

Ykkösreaktori on toinen Olkiluodon kahdesta vanhasta reaktorista, joiden teho on 890 megawattia. Uuden, 1 600 megawatin tehoisen kolmosreaktorin vuosihuolto päättyi huhtikuun lopussa. Kakkosreaktorin vuosihuollon on määrä alkaa 25. toukokuuta.

OL2 oli se missä generaattori söi roottoreita, eli tämä on eri laitos, mut ei vielä ole tiedossa onko eri vika. Ihan hyvä et ne sai vian näin kesän kynnykselle, kun kulutus on maltillisempaa. Tulevaisuudessa ne vois ajoittaa viat Juhannuksen aikoihin, kun kulutus on silloin vuoden pienimmillään.

[–] [email protected] 4 points 3 weeks ago* (last edited 3 weeks ago) (1 children)

THL:n Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 2023 (pdf, s.20-21) kertoo meille että erityisesti nuorten naisten, mutta myös nuorten miesten, kerran - pari kertaa viikossa juominen on muuttunut 90-luvun huipusta pari kertaa kuukaudessa juomiseksi. Samalla raittiiden 55-69 vuotiaiden miesten osuus on laskenut ja kerran - pari kertaa viikossa juovien osuus on noussut.

Mut, koska 20-34 vuotiaita on vähemmän kuin 55-69 vuotiaita, ehkä osin nuorten juomisen vähentymisen seurauksena, muutokset 20-34 vuotiaissa vaikuttaa vähemmän koko määrään kuin muutokset muissa ikäluokissa. Joten, vois olettaa et THL:n heppu tietää muutoksesta, mut koska se koskee vain pienempää osaa väestöstä, se ei sinänsä selitä isompaa kuvaa.

 

THL on julkaissut Alkoholijuomien kulutus 2024 -tilastoraportin (pdf), josta paljastuu että alkoholin kulutus jatkaa vähenemistään.

Kokonaiskulutus on vähentynyt 1970-luvun puolenvälin tasolle, vaikka alkoholin saatavuus on parantunut merkittävästi. Tilasto mittaa juotua puhtaan alkoholin määränä, eli vaikka ihmiset jois saman määrän nestettä, mutta miedompia, kulutus vähenee. Miedompien juomien saatavuus on parantunut, ensin vuonna 2018, kun kaupat saivat myydä 5,5% alkoholia sisältäviä juomia. Viime vuonna tuli toinen vapautus, kun kaupoissa sai myydä myös 8% alkoholia sisältäviä käymisteitse valmistettuja juomia, kuten mietoja viinejä.

Olut on suosituin tapa juoda alkoholia, 46,5% alkoholista on juotu oluena. Toiseksi suosituin on miedot viinit, 19,6%. Kolmanneksi jäi, toista kertaa sitten vuoden 2020 jälkeen, väkevät 19,3% juodusta. Alkoholia myydään eniten Lapissa, vähiten Länsi-Uusimaalla ja Pohjanmaalla. Myytyä alkoholia ei välttämättä juua siellä missä se on myyty.

THL julkaisi tilastoraporttinsa sivuillaan viime viikolla. Toisin kuin aiempina vuosina, THL ei lähettänyt asiasta tiedotetta tai julkaissut siitä erillistä verkkouutista.

Varmaan vitutti ku vaikka kuinka huutaa maailmanloppua, sitä ei vaan tule.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo hämmästeli THL:n tiedotuspolitiikkaa viestipalvelu X:ssä tiistaina.

”Mihin jäi THL:n tiedote tällä kertaa? Ei kai tämä nyt vahingossa jäänyt uutisoimatta”, alkoholin myynnin vapauttamista kannattava Wallinheimo kyseli.

THL:n erityisasiantuntija Marke Jääskeläinen sanoo, ettei laitos ole pyrkinyt salaamaan mitään.

”Meillä on tehty sellainen viestintäpoliittinen uudistus, ettei joka aiheesta lähdetä tekemään verkkouutista tai tiedotetta. Niitä tehdään valikoidusti ja harkiten. Tästä julkistuksesta tehtiin vain Linkedin-päivitys”, Jääskeläinen kertoo.

Euro vetoa, jos tulos olis ollu nousua, ne olis julkassu tilastonsa niin kuuluvasti kuin ne vaan osaa. Muutos näyttää olevan että harvempi juo paljon ja ne jotka juo paljon, juo enemmän kuin aiemmin. Se näkyy alkoholisairastavuusindeksissä (pdf), joka näyttää kasvaneen 2,4% vuosien 2017–2019 tutkimuksen ja vuosien 2021–2023 tutkimuksen välillä. Alkoholisairastavuuden määritelmä on kuitekin vähän epäselvä, mitä se on ja selittyykö sen kasvu vain seulonnan/tunnistamisen/hoidon saatavuuden parantumisena.

[–] [email protected] 1 points 1 month ago

Kiina teki teknologiasiirtosopimuksia, kunnes niitä alettiin rajoittaa. Ennen sopimuksia, Kiina ei ollu teknologian luomisessa kilpailukykyinen, vaikka rajoituksia ei juurikaan ollut.

Koko Kiinatouhu on aika tuoretta, kukaan ei varmaan olis väittäny 10-15 vuotta sitten et kokonaan kiinalainen korkean teknologian tuote olis mitenkään kilpailukykyinen, nyt niitä tosiaan on.

Ongelma on et niiden tuotanto on vain kommunistisen puolueen toiminnan osa. Sit kun muu maailma on niiden tuotannosta riippuvainen, voi pohtia olisko niillä mitään pidäkkeitä vaikka Venäjän valloitussotien tukemisessa, kuten vielä näyttää olevan.

[–] [email protected] 6 points 1 month ago

Ei se varmaan kovin hankala temppu ole, kun moni puolustuvoima Euroopassa on niin heikolla.

 

Eurooppalaisen liikennealan etujärjestön Transport & Environmentin (T&E) tilaaman analyysin mukaan eurooppalaiset eivät ole päässeet käsiksi kiinalaisten akkumateriaalien huipputeknologiaan, vaikka Eurooppaan on noussut useita kiinalais-eurooppalaisia akkualan yhteisyrityksiä.

Esimerkiksi akkutehtaat Puolassa, Unkarissa, Saksassa ja Espanjassa ovat saaneet huomattavia valtiontukia, mutta kiinalaisyhtiöille ei ole asetettu tuen ehdoksi vaatimuksia osaamisen ja teknologian siirrosta.

Euroopan komissio tai kansalliset hallitukset eivät ole asettaneet yhteisyrityksille ehtoja, vaikka ne saisivat valtioilta tukia. Kiinassa tilanne on päinvastoin. Siellä yhteisyrityksissä on paikallisilla usein osake-enemmistö, ja lisäksi Kiinassa on säännöt teknologian siirrosta ja paikallisen henkilöstön käytöstä.

Asiantuntijoiden pelkoa vahvistaa se, että Kiinan valtionjohto on kieltänyt yrityksiä paljastamasta patentteja ja huippuosaamistaan ulkomaalaisille kumppaneille.

Kotkan akkumateriaalitehtaan arvioidaan työllistävän noin 270 ihmistä. Luvussa ovat mukana kaikki tehtaalla työskentelevät laboratoriosta toimistotehtäviin ja johtoon. Tehtaan vakituinen henkilöstö on tarkoitus palkata Suomesta.

Kotkan akkumateriaalitehtaan peruskivi muurattiin huhtikuun lopussa. Maahanmuuttoviraston ennakkotietojen mukaan Kiinasta on tulossa rakennustöihin satoja rakennustyöntekijöitä.

Samasta tehtaasta oli artikkeli viikko sitten, jossa kiinalainen pääurakoitsija väittää etsivänsä aliurakoitsijoiksi suomalaisia yrityksiä. Mutta sillä varauksella että jos Suomesta ei löydy sopivaa, ne tuo työntekijät Kiinasta. Samassa artikkelissa Migri kertoo et on tullu "iso määrä työperusteisia oleskelulupahakemuksia, jotka liittyvät Kotkan akkumateriaalitehtaan työmaavaiheeseen".

Epäsuhta syntyy kun länsimainen yritys tekee yhteistyötä kiinalaisen yrityksen kanssa Kiinassa, kiinalainen yritys haluaa teknologiasiirron Kiinan. Eli yhteistyön jälkeen kiinalainen yritys voi halutessaan jatkaa toimintaa ilman länsimaista yhteistyöyritystä. Kun mennään toisinpäin, kiinalainen yritys tekee yhteistyötä länsimaisen kannsa, teknologiasiirtoa ei tehdä, länsimainen yritys saa kuitenkin yhteiskunnan tuet ja lopputulos on et länsimaissa on vain tehdas ja sen haitat, osaaminen ja pääosa tuloista pysyy Kiinassa.

Jos ei muuta, vois tuet ainakin jättää jakamatta, jos sopimukseen ei kuulu teknologiasiirtoa. Se on meiltä ihan hölmöä käytännössä antaa rahaa kiinalaiselle yritykselle joka sit jättää sotkunsa meille siivottavaksi. Niillä oli varmaan kulmakarvat takaraivossa ku ne tajus miten tehtaan saa pystyyn länsimaiden tuella ja juuri mitään ei tartte antaa vastineeksi.

[–] [email protected] 2 points 1 month ago

Luo se varmasti jonkun määrän tuloa, mut se tulo pitää rinnastaa riskeihin. Tulo on ehkä helpommin arvattavissa nyt, riskit voi selventyä vasta vuosien varrella. Joten käytännössä voi vaikuttaa siltä että yhdellä puolella on laskelmointia ja toisella puolella kylähullu. Mut kuten Venäjä opetti, jos riskejä on, ne voi toteutua.

 

Viikonloppuna elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) esitteli uuden perusteen.

Rydmanin mukaan vaarana on, että Kiina kiertäisi Yhdysvaltain asettamia sirurajoituksia Suomessa sijaitsevan datakeskuksen kautta.

Jos Kouvolan datakeskuksen perimmäisenä tavoitteena on päästä käsiksi tehokkaisiin siruihin, sijainti on sopiva. Yhdysvaltain tekoälysirujen vientivalvontajärjestelmässä Suomi kuuluu 18 maan joukkoon, joilla on mahdollisuus hankkia kehittyneitä siruja ilman sen suurempia rajoituksia.

Ehkä elinkeinoministeriössä pelätään Tiktokin datakeskuksen uhkaavan Suomen asemaa Trumpin hallinnon silmissä.

Toisaalta samassa ykkösluokassa ovat myös Irlanti ja Norja, missä jo sijaitsee Tiktokin datakeskuksia.

Analyysissä on nyt vähän pehmeetä argumentointia. Kiina kaipaa tehokkaita siruja, siinä missä mikä tahansa muu edistynyt maa. Niitä ei kuitenkaan saa viedä Kiinaan ilmeisistä syistä, länsimaisten kaltaiset demokratiat ei halua auttaa Kiinaa rakentamaan järjestelmiään, joita se mitä ilmeisimmin käyttäisi länsimaiden intressejä vastaan.

Tehokkaimmiat sirut on niin hankalia valmistaa et mikään länsimaa ei pysty niiden valmistamiseen tällä hetkellä yksinään. Vaan laitteita tulee eri maista ja valmistus tapahtuu muutamassa maassa, käytännössä Taiwanissa ja Koreassa. Kiina yrittää olla ensimmäinen maa, joka valmistaa koko sirun yksinään. Kun länsimaat on tehny sitä niin kauan, ne on niin edellä Kiinaa et se mitä Kiina pystyy valmistamaan ei ole vielä edistynyttä. Tässä vaiheessa Kiina tarvitsisi länsimaiden yritys apua sirujen aikaansaamiseen, mutta se on estetty vientirajoituksin.

Mutta, sirujen kehitys on taantumassa, koska nykyiset tavat kolkuttelee fysiikan lakeja. Kiina on perässä, mutta kehittyy, joten, jos tilanne jatkuu samanlaisena, joka vuosi Kiina on lähempänä sitä mitä länsimaissa pystytään valmistamaan. Jos tilanne menee siihen että Kiinassa valmistetulla sirulla ja länsisirulla ei ole juurikaan eroa, Kiina tulee valtaamaan markkinat hinnoilaan.

Siihen asti, Kiina joutuu käyttämään länsisiruja länsimaissa tai vastaavissa, kuten tässä Kouvolan tapauksessa. Me ei välttämättä tiedetä mihin käyttöön datakeskus oikeasti tulee, nimellisesti se voi olla TikTokin, mut mitä siellä todellisuudessa pyöritetään on vain arvailujen varassa. Joten, vaikka Kiinalla on jo datakeskuksia muualla, se ei tarkoita sitä että meidänkin pitää osallistua Kiinan päämäärien saavuttamiseen vain vähäisen ja tilapäisen hyödyn saavuttamiseksi.

Miljardin euron hanke on miljardin euron hanke ainoastaan Tiktokille, joka tuskin ostaa Kouvolaan suomalaisia grafiikkasiruja ja muistipiirejä. Hankkeen työllisyysvaikutuksetkin ovat melko pieniä ja rajoittuvat Kouvolaan.

Meille, pidemmän päälle, kyse on paljon suuremmasta asiasta, joka voi lopulta lopettaa koko länsimaisten demokratioiden olemassaolon tässä muodossaan.

[–] [email protected] 3 points 1 month ago

Olis sen voinu jättää käyttöön tai edes huolehtia siitä et suunnitelmat sopii alueelle. Nyt ne meni niin ideologia edellä et saa näkee mitä tosta tulee. Luulis kuitenkin et talous jossain vaiheessa normalisoituu ja sit kiinnostaa taas rakentaa arvokämppiäkin.

Lentokentän alue on kolmessa osassa, artikkeli käsittelee Kiitotienkortteleita, jotka tulis nimensä mukaisesti kiitotien päälle etelään, sinne olis pitäny tulla alueen palvelut. Sen rakentamisen olis pitäny alkaa vuonna 2030.

Sen lisäksi on Nallenrinne, jossa pitäis olla katujen rakentaminen menossa ja asuntojen rakentamisen pitäisi alkaa jo vuoden lopussa. Se on mäessä, eli ei samassa suossa kuin kiitotiet, siellä oli taloja jo 30-luvulla.

Sit on vielä Lentoasemankorttelit, jonne pitäis tulla pelastusasema ja missä on ne säilytettävät kentän rakennukset. Katujen rakentamisen pitäis alkaa tänä vuonna ja asuntojen ensi vuonna, sinne pitäis tulla kans pelastusasema ja koulu.

Muut alueet on kentän ulkopuolella, niistä on suunnitelmia täydennysrakennuksesta ja kehittämistä.

Kolme aiemmin suunnitelmissa (pdf, s.11) mukana ollutta aluetta on ilmeisesti vielä ihan kesken. Siellä piti olla kans kiitotiellä idässä ja pohjoisessa Ukonnitty, Tuulimäki ja Falkullanniitty, mut ne ei näytä vielä olevan suunnitelmissa mukana ainakaan asuinrakentamisen muodossa. Se tarkoittaa sitä et jos ne saa alueen rakennettua edes nykyisen mukaan, sinne tulee 25000 asukkaan sijaan asunnot 13300 asukkaalle. Ja jos Kiitotienkorttelit tippuu kans pois, kuten artikkelista vois arvata, sinne tulee vain 5000 ihmiselle asunto.

 

Rakentaminen on hyytynyt Helsingissä pahemman kerran talouden matalasuhdanteessa.

Malmin pulmaan kiinnitti huomiota Helsingin kaupunkiympäristölautakunta, joka käsitteli viime tiistaina Malmin Kiitotienkorttelien asemakaavan muutosehdotusta.

– Meille tuli viestiä rakennuttajilta, että heitä ei kiinnosta rakentaa Malmin kentän aluetta, lautakunnan varapuheenjohtaja Risto Rautava (kok.) sanoo.

Malmin tulevan keskustan hintataso uhkaa nousta niin korkeaksi muuhun Malmiin verrattuna, että asunnot eivät käy helposti kaupaksi, viesti kuului. Hinta on karkaamassa muun muassa pysäköintitalovelvoitteiden ja talojen kalliiden perustamiskustannusten takia.

Malmin kenttä on Malmilla, koska maa on niin pehmeää ettei sinne ole haluttu aiemmin rakentaa mitään. Kenttä on matala ja laaja, joten sen uppoamisesta ei ole niin pelkoa. Kerrostalo on toinen juttu, se pitää saada pysymään maan pinnalla, paikallaan ja suorassa riippumattaa maaperästä. Se kasvattaa kustannuksia.

Rakennusyhtiöt laskevat tällä hetkellä, että Malmin uusien asuntojen neliöhinta voi nousta noin 5 500 euroon, kun ympäröivillä alueilla vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinnat ovat vain puolet siitä.

Korkea hinta yhdistettynä heikkoon taloustilanteeseen aiheuttaa pelon ostohaluttomuudesta, joten vielä konkurssiin menemättömät rakennuttajat on ymmärrettävästi huolissaan.

Kaikki eivät näe isoa hintaeroa yhtä suurena ongelmana. Etenkin, jos Viikin–Malmin pikaraitiotie saadaan toimimaan ennen ensimmäisten asukkaiden muuttoa alueelle.

– Itse uskon, että ihmiset ovat valmiita ostamaan asuntoja Malmin kentän alueelta selvästi kalliimmalla kuin vanhan Malmin alueelta, sanoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.).

Helppo se on poliitikon noin sanoa, sen rakennusyhtiö ei mene konkurssiin, jos arvio onkin väärä. Tässä näyttäis olevan vastakkain realiteetti ja ideologia. Ne, joiden rahat olis kiinni alueen rakentamisen onnistunumisessa, ei ole halukkaita ottamaan riskiä siitä. Poliitikko tietenkin kantaa poliittisen vastuun, mut vihreiden asema Helsingissä on niin vahva, et tuskin muutaman rakennusyhtiön konkurssi sitä heilutais. Alueen rakentamisen epäonnistuminen voisi toisaalta vaikuttaa.

Kuitenkin, pikaraitiotie voi lisätä ostohalukkuutta. Ainakin anekdotaalisesi olemassaoleva pikaraitio on kasvattanut lähellä olevien asuntojen hintapyyntöjä. Pikaraitiotie on tässä ongelmassa helpoin ratkaista, Helsinki vaan ilmoittaa missä se menee ja maksaa sen rakentamisen.

Mulle ei auennu, miten pysäköintitalovelvoite nostaisi asuntojen hintaa. Mun asuinalueella on kymmeniä kerrostaloja, joiden keskellä on yksityisen yrityksen pyörittämä pysäköintitalo. Jos haluaa paikan sieltä, maksaa sille yritykselle. Jos on päässy käymään niin että pysäköintitalo on maksettu asuntojen hinnassa ja se pysäköintiyritys vaan kerää voitot, on joku ihan muu ongelma olemassa kuin pysäköintitalovelvoite. Artikkeli ei myöskään avannut missä suhteessa pysäköinnin ja perustuksien kustannukset aiheutti asuntojen hinnan tuplaantumisen.

[–] [email protected] 5 points 1 month ago* (last edited 1 month ago) (1 children)

[Kouvolan kaupunginjohtaja Marita] Toikan mukaan kaupungin rooli ei ole arvioida kansainvälisiä tietoturva-asioita.

– Ne perustuvat suomalaiseen ja eurooppalaiseen lainsäädäntöön, että miten näitä asioita käsitellään. Me emme turhaan spekuloi tällaisilla kysymyksillä, koska emme voi niihin vaikuttaa. Asiantuntijoiden näkökulmat (Tiktokin) tietoturvasta ovat aika ristiriitaisia. Niistä on vaikeaa vetää yksiselitteistä johtopäätöstä. Se on yksi alusta muiden joukossa.

Ensin se sanoo et Kouvolan rooli ei ole arvioida kv. tietoturva-asioita ja sit heti seuraavassa kappaleessa se arvioi kv. tietoturva-asioita määrittelemällä asiantuntijoiden näkökulmat ristiriitaisiksi.

Todellisuudessa Kouvolan kaupunginjohtajan tehtävä on ajaa kouvolalaisten asioita, joita iso datakeskushanke varmaan edistää. Se sano ihan oikein et laajempi turvallisuus ei kuulu Kouvolan käsiin. Mut, on se aika erikoista mennä sit heti kommentoimaan niitä asioita väheksyvästi.

Hanke voi olla ihan hyvä asia Kouvolalle. Jos se olis huono asia Suomelle, valtion pitäis puuttua siihen. Ja olis oleellisesti parempi jos Suomeen investoivat yritykset olis suomalaisia tai edes eurooppalaisia. Nyt ne tulee tänne jostain kaukaa nostamaan meidän sähkön hintaa ja vain osa keskuksen tuomasta tulosta jää Suomeen tai suomalaisille.

e. Yle kyseliki Supon mielipidettä asiasta toisessa artikkelissa ja ne vastas yleisellä tasolla:

Suojelupoliisin mukaan ulkomaiset investoinnit ovat Suomelle tärkeitä, mutta niihin voi liittyä myös muita kuin puhtaasti liiketaloudellisia tarkoitusperiä.

– Tällöin punnittavaksi nousee investoinnista saatava taloudellinen hyöty ja kansallisen turvallisuuden kysymykset.

Supo huomauttaa, että autoritaarisesta valtiosta tulevan investoinnin tarkoituksena voi olla taloudellisen hyödyn lisäksi myös esimerkiksi taloudellisen tai muun vaikutusvallan kasvattaminen pitkällä tähtäimellä.

 

Helen Oy ja Steady Energy Oy ovat solmineet sopimuksen käytöstä poistuneen Salmisaari B -voimalaitosrakennuksen vuokraamisesta Steady Energyn pienydinvoimalan koelaitoksen tilaksi. Koelaitokseen ei asenneta ydinpolttoainetta, vaan reaktorisydämeen asennetaan sähkövastus, mutta muilta osin sen on tarkoitus vastata Steady Energyn valmista laitoskonseptia.

Koelaitos on täydellinen kopio Steady Energyn voimalaitoskonseptista lukuun ottamatta ydinpolttoainesauvoja, joiden virkaa toimittaa sähkövastus, jonka avulla koelaitos tuottaa valmistuessaan lämpöä Helenin kaukolämpöverkkoon noin 6 megawatin teholla.

  • Koelaitoksella on tarkoitus osoittaa, että pienreaktori voidaan toteuttaa markkinaehtoisesti, kannattavasti ja ilman tukiaisia, sanoo Steady Energyn toimitusjohtaja Tommi Nyman.

6 MW on pieni laitos, Salmisaari B tuotti 300 MW kaukolämpoä. Koko Helsingin kaukolämpötuotantokapasiteetti on joitain gigawatteja. Ilmeisesti tarkoitus on oppia miten pienydinvoima toimisi osana kaukolämpötuotantoa. Jos kyse on Steady Energyn LDR‑50 -laitoksesta, ydinpolttoaineella toimiessaan sen nimellisteho on 50 MW.

Sivuhuomiona, Helenin viestintä on järkyttävän huonoa. Ne höpisee kaukolämmöstään kertomatta mikä sen koko tuotantokapasiteetti on. Kun ne kertoo et ne on ottanu jonkun uuden laitoksen käyttöön, ne kertoo mikä sen teho on, mut ne ei kerro mikä osa koko tuotannosta se on. Toistuvasti käy mielessä et niiden hiilettömyysprojekti ei ole niillä hanskassa ja me ollaan kohta joku talvi nenät jäässä.

[–] [email protected] 11 points 1 month ago

Artikkeli on maksumuurin takana, joten en voi lukea kuin pätkän alusta.

Toi 326 000 on TEM:n tammikuun numero, se on ihan hyvä luku sellaisenaan, mut se ei ole kansainvälisesti vertailukelpoinen luku. TEM:n luku kertoo sen määrän mikä näkyy kuntien työllisyyspalveluiden asiakkaina sekä kokoaikaisesti lomautettuina, mut sitä lukua ei saa verrata kansainvälisesti, koska se on muodostettu eri tavalla kuin muiden maiden kv-vertailukelpoiset luvut on muodostettu.

Tilastokeskus tekee kansainvälisesti vertailukelpoiset luvut ja niiden pari päivää sitten julkaisema luku oli 272 000. TEM:n luku on myös vanha, uusin on 320k. TEM on siirtänyt helmikuusta lähtien luvut eri palveluun, ehkä sen takia toimittaja käyttää tässä vanhaa.

TEM:n luvun ja Tilastokeskuksen lukujen ero selittyy sillä mistä ne on kerätty ja millainen määritelmä niillä on, tossa (pdf) on enemmän erojen syistä. Kansainvälinen vertailukelpoisuus syntyy siitä että ne määrät on kerätty YK: ILO:n suosituksien ja EU:n asetuksien mukaan. Se aiheuttaa sen että meidän luku ja vaikka Ranskan luku on vertailukelpoiset, koska ne kertoo samasta asiasta.

Joten artiikelin,

Suomessa on nyt 326 000 työtöntä. Tilanne on yksi Euroopan pahimpia.

Aiheuttaa mielenkiintoisen huomion, 326k ei ole kv-vertailukelpoinen luku tai uusin, mut sitä käytetään kontekstissa jossa tämänhetkistä tilannetta vertaillaan kansainvälisesti.

Tilanne ei tosta tietenkään muutu, se on yhä huono. Mut kaipais sitä et kun toimittaja tekee maksumuurin taakse artikkelin, se olis niin huolellisesti tehty et edes se vähä mikä pilkottaa muurin takaa olis oikein.

 

Rautatieyhteyden suunnittelu Kemistä Pohjois-Norjan Narvikin satamaan Jäämeren rannalle alkaa vielä tänä vuonna, päätti hallitus puoliväliriihessään.

Käytännössä tämä tarkoittaa ensimmäisessä vaiheessa sitä, että Suomeen rakennetaan eurooppalainen raideleveys Kemin ja Haaparannan välille.

Rajat ylittävä raideliikenne ei ole mahdollista, koska Suomen raiteet ovat yhdeksän senttimetriä leveämmät kuin Euroopan standardiraiteet.

EU katteli meidän mojovaa 9cm leveämpää raidetta ja sai raideleveyskateuden.

Yhteneväiset raideleveydet ovat tärkeä asia maanpuolustuksen kannalta. Esimerkiksi NATO voisi kuljettaa kalustoaan raiteilla Suomeen.

[Liikenneministeri Lulu] Ranne muistuttaa, että ratasuunnitelmissa ei ole kyse ainoastaan turvallisuudesta.

– Tämän mittakaavan liikenteen sujuvuutta, saavutettavuutta ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä parantava hanke on myös vahva kasvutoimi.

Historiallisista syistä Suomen raidelevays on sama kuin Venäjällä. Mikä tarkoittaa sitä että ne voi jo kuljettaa kalustoaan meidän raiteilla, jos ne jää ehjiksi. Vaikka sen ymmärtää että ensin tehdään puolustuksen kanssa yhteensopivat raiteet, samalla vois kyl ainakin suunnitella et miten ja milloin hyökkääjän kannalta edulliset raiteet muutetaan kans.

Raideleveyden muutos vaatii muutoksia olemasa oleviin juniin tai kokonaan uudet junat. Jos kapearaiteinen yhteys leviää Kemiä kauemmaksi, kaluston muutokset tulee kalliiksi. Pari vuotta sitten tämä olisi ollut tyhmin idea ikinä, nyt maailma on muuttunut niin että se vois olla huoltovarmuuden kannalta ihan kohtuullinen toimi.

 

Saksa on tekemässä historiallista, valtavaa käännöstä sitten toisen maailmansodan jälkeen. Vuosikymmenet paitsiossa ollut maan oma puolustuskyky laitetaan kuntoon.

Puutoslista on loputon: muun muassa panssaroituja ajoneuvoja, laivoja, sukellusveneitä, ilmapuolustusjärjestelmiä, tykistöammuksia, aseita.

Puutoslistan vaikein rasti ovat silti raaka-aineet.

Suomella on mitä Saksalla ei ole, eli kriittisiä mineraaleja. Saksan kiinnostus Suomea kohtaan on herännyt.

– Yksityiskohtia tietysti en voi paljastaa, mutta voin sanoa, että meihin on otettu yhteyttä, kertoo Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin toimitusjohtajan Jan Feller.

– Saksaa kiinnostavat erityisesti suomalainen koboltti ja grafiitti. Suomen kaivosteollisuudelle on kysyntää, Feller ennustaa.

Saksa on kriittisten mineraalien osalta lähes täysin Kiinan tuonnin varassa.

– Nato on listannut kaksitoista kriittistä mineraalia ja näistä Saksassa tällä hetkellä tuotetaan vain graffitia, eikä sitäkään riittävässä määrin, Feller sanoo.

– Saksan pitäisi ottaa todella paljon askeleita lisää varmistaakseen kisassa pysymisen, sanoo Saksan ulkosuhteiden neuvoston (DGAP) tutkija Loyle Campbell.

Entä sitten kriittisiä mineraaleja Venäjältä? Campbellin mukaan ajatus kuulostaa mahdolliselta, joskaan ei todennäköiseltä.

– Ei ole epäilystäkään siitä, että Saksassa on poliittisesti relevantti ja hyvin verkottunut ryhmä, joka ehdottomasti haluaa luoda uudelleen liiketoimintasuhteita Venäjän kanssa.

Venäjä, eli syy, miksi nyt on menossa iso satsaus puolustukseen, näyttää olevan joillekin myös ratkaisu satsausta haittaavaan mineraalien puuteeseen. Aika erikoisella tavalla saa saksalainen laittaa ajatuksensa solmuun et tossa olis mitään järkeä. Käytännössä ne haluaa vaihtaa kiinariippuvuuden venäjäriippuvuuteen.

Perussyy koko ongelmalle on tietenkin se et saksalaiset ei ole pitäny huolta puolustuksestaan vuosikymmeniin. Osa siitä on varmaan sodanjälkeistä traumaa, mut, kuten heppu tossakin kertoo, osa on myyräntyötä mihin ei ole puututtu. Ehkä koska Venäjää myötäilevillä ajatuksilla on sen verran suosiota et niiden kannatteleminen on poliitikoillekin kannattavaa.

Ei meilläkään ole kriittisistä materiaaleista kuin muutamaa, joten niitä pitäisi saada aikaan muualtakin. EU:lla on kriittisen materiaalien strategia, siitä kertovalla sivulla on kätsy kartta mistä voi tarkistaa kuinka huonosti asiat on. Kiina tuottaa niistä ihan hervottoman osan, kiinariippuvuudesta irrottautuminen tulee vaatimaan paljon työtä.

[–] [email protected] 5 points 2 months ago

Ne ei ilmeisesti tiedä mikä generaattorissa on vialla kun se syö roottoreita. Viime syksyn tehonlaskun tavoite oli pitää se tuntematon ongelma poissa viimeisestä roottorista. Nyt kun ne yritti käyttää sitä normaalilla teholla, generaattori söi roottorin, vaikka ne ei edes ehtiny päästä täyteen tehoon.

Viime syksyn tiedotteesta:

Tehoa on rajoitettu roottorin vikaantumisriskin pienentämiseksi vikaantumisen syyn ollessa edelleen epäselvä.

Tehon piti olla täysillä vasta 19.4.:

Tehonnosto käynnistetään 14. huhtikuuta 2025 klo 01.00, ja laitosyksikön odotetaan saavuttavan täyden tehon lauantaina 19. huhtikuuta 2025.

Toivottavasti ne löytää ongelman juurisyyn vuosihuollossa.

[–] [email protected] 3 points 2 months ago

Mä tiedän jo nyt et mun lempparipoliitikot voittaa Helsingin aluevaalit. Kuntavaaleissa on sit varmaan eri meno.

[–] [email protected] 9 points 2 months ago* (last edited 2 months ago)

Kopiosto, suomalainen lobbausjärjestö, otti yhteyttä Uutiskerain.fi:hin, suomalaiseen nettisivustoon, englanniksi. Tähänkö tää on nyt menny, kielen arvostus on niin pohjamudissa et edes luovan suomalaisen työn edustajaksi itseään kutsuva järjestö ei enää vaivaudu kirjoittamaan viestejään suomeksi suomalaisille.

Uutiskerain.fi oli oman ilmoituksensa mukaan kokeilujaksoa lukuunottamatta epäkaupallinen. Mainoskokeilun aikana sivuston liikevaihto oli 22,16€. Olis mielenkiintoista kuulla mikä tosta olis kopioston mielestä linkkiveron osuus.

Kun tätä direktiiviä pakotettiin EU:ssa, linkkiveron vastustajat ilmoitti yhdeksi perustelukseen sen et vero aiheuttaisi uutisaggregaattoreiden rajautumisen vain suurimpiin, muilla ei olisi varaa jatkaa tai edes aloittaa toimintaansa. Se uhka on nyt toteutumassa, kun Uutiskerain.fi sulki kopioston uhkailun seurauksena palvelunsa.

5
submitted 2 months ago* (last edited 2 months ago) by [email protected] to c/[email protected]
 

Välillä Keskuspuistossa on näkyny kauriin/poron/bambin kaltaisia elukoita, mut yleensä vain peräpää, kun ne juoksee jo pois. Mut nää jäi roikkumaan tohon niin et ehdin saada kameran esiin.

 

Aurora Line lisää kapasiteettia Ruotsista Suomeen 800 megawattia ja Suomesta Ruotsiin 900 megawattia.

Tällä hetkellä Suomen ja Ruotsin välinen sähkönsiirtokapasiteetti on maksimissaan noin 2 500 megawattia, joten lisäys on merkittävä.

Uuden yhteyden myötä sähköä on jatkossa tarjolla selvästi enemmän kuin nyt. Se vakauttaa hintoja, toteaa myös Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

– Tämä yhteys tulee tasoittamaan hintaeroja pohjoisen Ruotsin ja Suomen välillä.

Muun muassa sääriippuvaisen tuulivoimatuotannon nopea kasvu on lisännyt sähkön hintaheiluntaa. Uusi siirtoyhteys voi vähentää sekä huippu- että miinushintoja.

– Ruotsin pohjoisosissa on suuri tarve saada lisää sähköä teollisuudelle. Uusi siirtoyhteys mahdollistaa sen, että voimme lisätä tuontia Suomesta. Suomen teollisuuslaitokset vastavuoroisesti hyötyvät siitä, kun meillä on ylituotantoa sähköstä, sanoo Svenska Kraftnätin pääjohtaja Lotta Medelius-Bredhe.

Molemmat maat odottaa saavansa lisää sähköä, sitähän ei siirtolinja tee, vaan sen et tuotannossa jo olevaa sähköä pystyy siirtämään enemmän. Sähkön kulutuksen ja tuotannon määrät kertoo mitä tuotettu sähkö tulee maksamaan. Ainakin aluksi vois olettaa et Suomen sähkön keskihinta laskee, mut sitä mukaa kun kummassakin maassa saadaan uutta kulutusta käyttöön, hinta taas nousee.

Voi olla että isomman kulutus- ja tuotantokapasiteetin mukana hintojen heiluminen vähenee, mut vaikee sanoo pidemmän päälle mihin hintataso asettuu. Tilanne olisi oleellisesti mielenkiintoisempi jos Ruotsi lisäisi etelä-pohjoinen siirtokapasiteettiaan. Se on nyt pullonkaula päivinä kun Suomessa tuulee liikaa ja Etelä-Ruotsissa kulutetaan paljon.

Aurora Line tulee käyttöön näillä näkymin joulukuussa.

[–] [email protected] 1 points 2 months ago

Vaikka uskon edellytys on tiedon puute, tiedon puutetta ei tartte korvata uskolla, riittää ku tietää ettei tiedä.

view more: next ›